Loysin Olemattoman blogista linkin onnellisuustestiin ja tassa kun oli just sopiva luppoaika, niin kavin sen tekaisemassa.
Onnellisuuspisteita tuli 95/100 ja elamantilannetestissa tuli 76/100 elamantyytyvaisyyspistetta.
En ole testista mitenkaan yllattynyt. Joku joka ei tunne minua voisi sanoa, etta mikas ihme sulla on positiivisuutta saarnatessa, kun olet itse noin onnellinen.
Ihmiset, jotka taas tuntevat minut, saattaa pikemminkin ajatella, etta uskomatonta, kuinka sa voit tuntea itsesi noin onnelliseksi omassa elamantilanteessasi.
Jos olisin tehnyt testin 5 vuotta sitten olis tulos ollut aivan toisenlainen, pisteet olis varmaan jaanyt aika matalalle. Yritin aiemmin kohentaa elamantilannettani, koska kuvittelin silla olevan vaikutusta onnellisuuteen.
Ratkaiseva kaanne elamassani tapahtui, kuin ymmarsin, etta elamantilanteella ei ole kovinkaan suurta merkitysta onnellisuuteen, mutta onnellisuudella on suuri merkitys elamantilanteeseen.
Sunday, October 25, 2009
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Posts
9 comments:
Tein tuon testin ja sain vain 48/100 onnellisuuspistettä. Ei minulla kylläkään asiat niin huonosti ole :D Vaikea oli valita, sillä harvemmin valitsen kumpaakaan ääripäätä - en hyvässä enkä pahassa.
Elämäntyytyväisyyspisteitä sen sijaan sain 74/100. En sen tarkemmin jaksanut tutkia testin rakennetta, mutta ymmärsin, että se osin perustuu tietyille yleisille standardeille, joita pitäisi arvostaa ollakseen onnellinen (itse en esim. valinnut kotia missään vaiheessa onnellisuuden tekijäksi, sillä koen että koti on siellä missä sydän on eli ihmisessä itsessään eikä sitä tarvitse erikseen mainita, koska usein kodilla tarkoitetaan jotain fyysistä tilaa).
Itse kylläkin uskon, että elämäntilanteella voi olla hyvinkin suuri merkitys onnellisuuteen. Jos sinua vaikkapa hakataan ja pidetään nälässä päivittäin, niin kyllähän se totta mooses alkaa vaikuttaa siihen onnellisuuteenkiin, vaikka nyt olisikin kuinka optimisti. :)
Elegia
Juu, ymmarran mita tarkoitat tuolla elamantilanteella, silla tietysti on vaikutusta ja mulla silla oli ennen suuri vaikutus, ajattelin, etta surkea elamantilanteeni on esteena onnellisuudelle ja mahdollisuuksille. Se oli hyva veruke kaikkeen. Oiva syy masennukseen.
Mutta opin, etta elamantilanne muuttuu, kun oma asenne muuttuu myonteisemmaksi, ei toki sita kurjaa elamantilannetta kohtaan, vaan itseani kohtaan. Sita mukaan kun olen alkanut valittamaan itsestani enemman, kun olen alkanut uskoa itseeni ja mahdollisuuksiini, niin elamantilanne on muuttunut. Ennen ma jain ikaan kuin sen elamantilanteen vangiksi ja kuvittelin, etta se on esteena sille mita haluaisin tehda.
Ma olen samaa mielta tuosta kotiasiasta, mullekkaan koti ei merkitse fyysista paikkaa, vaan sita paikkaa jossa sydameni asuu.
Olen oppinut olemaan onnellinen sellaisissakin tilanteissa, jossa saattaa olla montakin ongelmaa ja epavarmuutta. Luotan siihen, etta paasen sellaisten yli, enka joudu enaa olosuhteiden vangiksi. Onnellisuus tulee mielestani juuri siita, etta on tyytyvainen itseensa ja uskoo omiin selviytymis mahdollisuuksiin.
Miten hyväksyä omat mokansa ja virheensä? MIten päästä itseruoskinnasta eroon?
Anonyymi
Hyva kysymys, juuri tuostahan todellakin on kyse, etta oppii hyvaksymaan itsensa ja myos omat mokansa. Mokista voi joko masentua ja lannistua, tai sitten niista voi oppia. Menneisyys on voi olla kivireki, mutta joka hetki voi aloittaa ikaan kuin alusta. Mitaan hyotya ei ole kenellekkaan siita, etta itseaan ruoskii syyllisyyden tuntoisena, yksikaan moka ei silla tule korjattua, pikemminkin niiden vaikutus vain jatkuu.
Hei taas! Minä olen elävä esimerkki siitä, miten voi hiljalleen oppia hyväksymään itsensä virheineen ja mokineen päivineen.
Ennen oli suunnilleen maailmanloppu, jos mokasin tai edes ajattelin mokaneeni. Nykyään osaan kohauttaa vain olkiani ja ajatella, että ensi kerralla sitten tiedän paremmin.
Kukaan ei ole täydellinen - paitsi minun pitää olla. Näin ajattelin ennen. Nykyään osaan ajatella itseäni inhimillisenä oliona, joka myös voi joskus tehdä virheitä. Eikä maailma ole vielä kaatunut ;)
Tämän ja monen muunkin asian opettelemiseen ja hyväksymiseen vaadittiin minun kohdallani tosin aika monta terapiavuotta. Pahimmillaan perfektionismi estää kehittymisen, tappaa luovuuden ja tekee pelokkaaksi.
Elegia
Sa kirjotat Japanista!!!
Just noinhan se menee, sita pitaa oikein opettelemalla opetella olemaan itselleen ystavallisempi ja hyvaksyvampi.
Sellanen turha itsekritiikki on niin rasittavaa ja tosiaankin voi tappaa luovuuden ja elaman ilon ja tekee tosiaankin pelokkaaksi.
Kun itse opettelin irti tuosta itsekidutuksesta, niin rohkeus tehda asioita ja kohdata ihmisia parani siina automaattisesti.
Kiitos viisaista sanoistanne! Minulla on mokaamisen jälkeen aina sellainen olo, etten uskalla tehdä mitään kun en osaa tehdä aina oikein. Lamaannun täysin ja ruoskin itseäni. Syyllisyys ei kohdistu pelkästään tekooni vaan häpeän koko olemassaoloani :( Mutta ehkä tästäkin voi opetella irti ja päästä itsesäälissä vellomisesta, mikä ei ole hyve alkuunkaan.
Kiitos sivupohjasta, laitoin sen uuteen blogiini.
T. tuo edellinen :)
Hanna
No toi on ihan tyypillista tuollainen syyllisyyden tunto ja oikeastaan siitakaan ei pitaisi tuntea syyllisyytta, siita tulee sellainen syyllisyyskierre, joka ei auta mitaan.
Ma olen joutunut ihan opettelemalla opettelemaan sen, etta olen itselleni suopeampi ja siita on ollut automaattisena seurauksena se, etta olen myos suopeampi ja hyvaksyvampi toisia kohtaan.
Nuorallatanssija
Ole hyva, kiva, etta loysit mieleisen.
Post a Comment