Positiivisuus on sisainen asenne, ei mikaan pinnallinen kayttaytymismalli.
Mika on se ratkaiseva ero positiivisesti ja negatiivisesti ajattelevan ihmisen valilla? Onko positiivisesti ajatteleva ihminen iloinen, opitimistinen ja ulospainsuuntautuva? Ja vastaavasti negatiivisesti ajatteleva hiljain, sulkeutunut pessimisti?
Tuskin. Vilkas ja seurallinen nauravainen "ilopilleri" voi olla hyvinkin negatiivinen ajatuksiltaan, vastaavasti hiljaisen sulkeutuneen erakon ajatusmaailma voi olla positiivinen. Kyse ei ole persoonallisuudesta tai luonteenpiirteista. Tempperamenttikaan ei vaikuta siihen. Rauhallinen ja maltillinen ei ole automaattisesti positiivinen, eika kuumakalle negatiivinen, eika myoskaan toisin pain.
Kyse on aina omasta asenteesta. Siihen toki on ollut vaikuttamassa monta tekijaa, meidan jokaisen menneisyys ja nykyisyyskin on erilainen. Mutta oikeastaan niillakaan ei ole niin paljon merkitysta.
Negatiivista ihmista voi arsyttaa seka ihmisten negatiivisuus etta positiivisuus, yleensakin kaikki joka eroaa hanen sen hetkisista omista uskomuksista tai mielialasta. Negatiivisesti suhtautuva ihminen suhtautuu kylla erittain positiivisesti sellaisiin ajatuksiin ja ihmisiin, jotka allekirjoittavat samankaltaisen asenteen tai mielentilan. Negatiivisten ihmisten kanssa parjaa siis hyvin, jos haluaa myotailla heidan asenteitaan. Negatiivisesti asennoituva ihminen nakee muiden asenneongelmat, mutta ei usko omalla asenteella olevan vaikutusta omaan elamaan. Han arvioi ihmisia usein joko liian negatiivisiksi tai positiivisiksi, mutta arsyyntyvat todella herkasti, jos joku arvioi heidan asennettaan jompaan kumpaan suuntaan.
Positiivisesti asennoituvan ihmisen mielenrauhaa ei juurikaan hetkauta muiden negatiivisuus eika sen paremmin positiivisuuskaan. Voit olla positiivisesti ajattelevan ihmisen kanssa erimielta ihan mista vain, mutta se ei vaikuta positiiviseen ihmiseen negatiivisesti tai arsyta henkilokohtaisella tasolla. Positiivisesti ajatteleva ihminen ei pida sinua eika muita vastuullisena omista tunteistaan ja mielentiloistaan. Han uskoo siihen, etta oma onnellisuus ja mielenrauha on kiinni omasta, eika muiden asenteista.
Negatiivisesti ajattelevat ihmiset kokevat herkasti, etta heille tuputetaan asenteita. He ajattelevat, etta menneisyys ja muut ihmiset ovat jotenkin vastuussa siita, millaisia heista on tullut tana paivana.
Negatiivisesti ajatteleva ihminen toivoo muiden ihmisten olevan ymmartaisia ja suvaitsevaisia, he toivovat, etta muut osaisivat tehda tuollaisen asenteen muutoksen. Mutta kieltaytyvat silti uskomasta, etta he itse voisivat tehda juuri sellaisen muutoksen omiin asenteisiinsa. Jos he eivat katso olevan kykenevia siihen, miten he voivat olettaa, etta siihen kykenee joku toinen.
Ole itse suvaitseva ja ymmarra, etta kaikki ihmiset ovat erilaisia, etta meilla kaikilla on omat syymme siihen, millaisia meista on tullut. Ole armollinen niillekin, jotka eivat osaa valita sanojaan oikein, ole ymmartavainen toisten ihmisten heikkouksille ja arsyttaville tavoille. Sina pystyt tekaan taman paatoksen, siina ei ole kysymys luonteestasi vaan omasta tahdostasi.
Jos kykenet tekemaan taman pienen muutoksen, olet jo kaantanyt negatiivisuuden positiivisuudeksi. Elama ei silti aina ole onnelista, siina on yla ja ala makia, siina on surua ja ahdistusta, mutta siihen astuu mielenrauha. Mielenrauha vapauttaa sinut turhasta murehtimisesta, arsyyntymisesta ja kaunasta, jotka rajoittavat sinun elamaasi.
Persoonallisuustesi ei siita muutu, voit olla juuri oma itsesi. Se tarkoittaa, etta otat oman elaman ohjat omiin kasiisi, etta otat vastuun omista tunteistasi ja kaytoksestasi. Silloin voit myos itse hyvaksya itsesi juuri sellaisena kuin olet, etka tunne, etta sinun pitaisi jotenkin muuttua muiden painostuksen tai suvaitsemattomuuden takia. Ole lempea ja suvaitsevain seka itsellesi etta muille. Se on positiivisuutta, josta itse saat suurimman hyodyn.
Positiivinen ajattelu ei tyrehdyta keskustelua, se ei tarkoita sita, etteiko voisi olla erilaisia mielipiteita. Se ei tarkoita, etteiko ongelmista ja epakohdista voisi keskustella. Se tarkoittaa vain sita, etta itse hyvaksyt kaikenlaiset mielipiteet ja asenteet, etka anna niiden arsyttaa itseasi. Keskustelun tyrehdyttaa se, joka arsyyntyy, ei suinkaan se, joka tuo siihen erilaisen nakokulman.
Posts
29 comments:
Blogeissa on tänään ollut niin selkeitä ja vankkoja kirjoituksia, että olen iloissani hihkunut täällä :) Hyviä kirjoituksia siis tietysti siksi, että olen itse pohtinut samoja asioita, heh heh.
Kamppailen par´aikaa itseni kanssa siinä, miten keskustelisin sellaisen ihmisen kanssa jonka seura ahdistaa. Tämä positiivisuus ja negatiivisuus aihepiiri on hyvin vallitseva.
Almamaria
Niin, tama on kiinnostava aihe ja tietysti koskettaa lahelta meista jokaista.
Kyllahan meidan jokaisen ihmisen elamassa on ihmisia, jotka erityisesti sohaisevat omia arsytyskohtiamme. Oikeastaan sellaisista ihmisista voisi olla erityisen kiitollinen, koska he tarjoavat meille kuin tarjottimella katseltavaksi oman suvaitsemattomuutemme ja negatiivisen asenteen.
Aina ei toki ole helppoa tai mahdollista joka tilanteessa loytaa sita suvaitsevaisuutta, mutta silloin on ehka parempi luopua koko keskustelusta ja palata siihen vasta kun on saanut oman mielensa rauhoittumaan.
Joskus siita huolimatta, etta arsytyskynnys on ylitetty, emme malta luopua keskustelusta, vaan egomme ikaankuin janoaa revanssia. Mutta jos vilpiton tarkoitus on olla sovussa ja kayda hedelmallista keskustelua, niin ainut keino on arvioida omaa asennettamme.
Oma asenne voi vaikuttaa positiivisemmalta, mutta sita se ei todellakaan ole, jos samalla tuomitsemme toisen ihmisen ajatukset ja mielipiteet.
Hyvä kirjoitus taas Itkis.MÄ yritän olla positiivinen niin paljn kuin vain voin, mutten mä joka asiassa sitä voi olla.Ja miten sitä jokaisesta asiasta voisikaan olla positiivinen...
Mutta kyllä positiivisella asenteella on paljon helpompi pärjätä...
Yaelian
Totta, tuskin kukaan aina voi olla positiivinen, kylla sellaisia asioita tulee vastaan, jotka arsyttaa. Tarkeinta varmaan on kuitenkin, ettei takerru niihin arsytyksiin ja anna niiden liiaksi katkeroittaa omaa mielta. Etta on halukas paastamaan irti omasta arsytyksesta ja sen sijaan valitsemaan ymmarryksen ja suvaitsevaisuuden.
Olen samaa mielta, etta positiivisella asenteella oma elama muuttuu helpommaksi. Turha murehtiminen ja kaunat varastaa mielesta sellaista kapasiteettia, jota voi kayttaa paljon hedelmallisemmin johonkin muuhun.
En kai sitten olekaan negatiivinen, koska mua ei hetkauta patkaakaan ihmiset kenella on erilaiset uskomukset tai mieliala. Painvastoin. Itseasiassa, taman kirjoituksen perusteella, huomaan etta ne ihmiset ketka mua neuvovat olemaan positiivinen, ovatkin siis negatiivisia, silla heita arsyttaa negatiivisuuteni niin paljon etta siita pitaa huomauttaa kaskemalla olemalla positiivisempi. En kutsuisi sita, etta joku kaskee olemaan positiivisempi, positiiviseksi ajatteluksi keskustelussa, se on mielestani enemmankin sita ettei hyvaksy toisen negatiivisuuutta. Eli se on siis negatiivista ajattelua keskustelussa. Positiivareiden pitaisi siis muuttaa asenteensa aidosti positiiviseksi ja antaa negatiivareiden olla negatiivisia.
Yleensa negatiivarit eivat kehoita positiivareita olemaan negatiivisempia. Ehka positiivareilla onkin siis enemman asenneongelmia...
Minusta tässä on kyllä pitkälti kyse nimenomaan temperamentista.
Vaikka positiivista ajattelua voi opetella ja asioihin voi opetella suhtautumaan maltillisemmin, niin kyse on oppimisesta - ei persoonallisuudesta.
Ei temperamenttia (eli sitä, mikä on itselle luontainen suhtautuminen) opita. Oma isäni esimerkiksi suhtautui kaikkeen aina aluksi sanomalla "Ei".
Kun hän sai rauhassa ajatella asiaa, hän saattoi muuttaa mieltänsä. Eli hänen spontaani reaktionsa (temperamentti) oli tavallaan negatiivinen aina uusien asioiden ollessa kyseessä.
Pitäisikö tällaisia ihmisiä vaatia kovaan ääneen muuttumaan vaikkapa avoimemmiksi ja positiivisemmiksi? Miksei saisi olla mitä on ja muut voivat oppia hyväksymään sen, että tiettyjen ihmisten kanssa asioista voi puhua kunnolla vasta "alkushokin" jälkeen.
Jotkut sitten taas ovat menossa heti pää kolmantena jalkana, mutta saattavat muuttaa mieltänsä kun ajattelevat asiaa enemmän. Pitäisikö tällaisten ihmisten oppia hillitsemään itsensä jotenkin vai onko tämä temperamentti (en käytä sanaa "asenne", koska kyseessä ei ole asenne) jotenkin parempi ja hyväksyttävämpi kuin tuo toinen.
Mikä on negatiivista? Mielestäni se on aika subjektiivinen kokemus.
Korjaus:
Ei temperamenttia (eli sitä, mikä on itselle luontainen REAGOINTI, ei siis suhtautuminen)
Susa
Juu, olet ihan oikeassa siina, etta monet, jotka pitavat itseaan positiivisesti ajattelevina henkiloina, nakevat uskomattoman paljon negatiivista muissa ihmisissa, se ei ole todellista positiivista ajattelua.
Ja hyvin usein tuntuu, etta ihmiset yhdistavat jotenkin positiivisuuden iloisuuteen ja pirteyteen. Se voi ajaa sellaiseen tilanteeseen, etta surulliset tai ikavat asiat piilotetaan johonkin alitajuntaan.
Negatiivarit kylla marmattaa myoskin muiden ihmisten asennevammoista, eivatka pida siita, etta joku tulee heita neuvomaan, eli tilanne on aivan sama, he kehottavat ihmisia mieluummin olemaan vaikka hiljaa, kuin sanomaan sen, mita haluavat sanoa. Negatiivisesti ajattelevat ihmiset nakevat muiden asennevammoja ymparillaan ja pohtivat muiden asenteita, sen sijaan, etta kiinnittaisivat huomion omiin asenteisiinsa.
Jos ajattelu ei ole aidosti positiivista, silla ei oikeastaan ole mitaan eroa negatiivisen ajattelun kanssa.
Mutta toisaalta, on kylla ihan inhimillista ihmisten toivotella toisille tsemppia ja valoisampaa asennetta. Positiivinen ihminen osaa suhtautua sellaiseen ymmartavaisesti, vaikka ei ihan paras paiva itsella olisikaan. :)
Elegia
Ei, mielestani kenenkaan ei tarvitse muuttua tai muuttaa asennettaan, mutta uskon silti, etta se on mahdollista.
Ei minusta pida ketaan ihmista kovaan aaneen vaatia tekemaan yhtaan mitaan. Kysymys on omasta asenteesta, ei toisen asenteesta. On aivan turhaa yrittaa vaatia toiselta jotain asenne muutoksia.
Eli tosiaakin, juuri siita onkin kyse, etta itse opettelee suhtautumaan toisten ihmisten erilaisuuteen ja tapoihin suvaitsevaisesti ja ymmartavaisesti.
Olipa ne ihmiset sitten omasta mielesta liian negatiivia tai postiivisia.
Negatiivinen tietysti tarkoittaa kielteista ja positiivinen myonteista. Mutta hyvin usein noihin liitetaan myos sellaisia maareita, joita niihin ei kuulu. Esim. naennaisesti iloinen pirtsakka ihminen voi ajatella todella negatiivisesti, mutta toisaalta masentunut ja ahdistunut ihminen voi ajatella myonteisesti ja suhtautua ymmartavaisesti seka itseensa etta kanssa ihmisiin. Omien ja muiden tunteiden hyvaksyminen on aitoa myonteisyytta. Niiden kieltaminen tai piilottaminen on kielteista suhtautumista.
Totta kai asenteen muuttaminen on mahdollista, koska asenteet opitaan - toisin kuin persoonallisuus.
Minulla on ehkä suhtautumisvaikeuksia tätä vastakkainasettelua kohtaan: Siis negatiivisuus vs. positiivisuus. Siihen väliin kun mahtuu niin paljon.
Asiat eivät siis mielestäni ole joko tai (siis joko kielteisiä tai myönteisiä), vaan se riippuu hyvin paljon ihmisestä, miten hän mitkäkin asiat kokee.
Pien lisäys: En halua päästä eroon tästä suhtautumisvaikeudestani, sillä olen ihan sinut sen kanssa ja se on minun tapani ajatella ja nähdä tämä asia. Se ei siis vahingoita minua enkä muutenkaan kärsi sen takia. ;))
Mielenkiintoista, tärkeää pohtia itsessään, peilata muista ihmisistä, asioista...
Viimeaikoina olen halunnut nähdä itseni rehellisesti..usein ilahtunut suuresti, kun osaan olla takertumatta, en lähde toisen tunnetilaan tai arvosteluun mukaan...kuuntelen ja olen itsessäni...
Tietoinen läsnäolo itsessä on se tie...myös rehellisyys ja halu katsoa itseään..(Ritalla oli ihana juttu norsusta, joka ei osannut lähteä vankilastaan...)
jotenkin tässä tuli mieleeni minun koetinkiveni...lainasin ystävättärelleni hänen nukketeatteriaan varten omani tekeleeni, jossa on erillaisia kristalleja kiinnitettynä eri tasoissa...ikäänkuin pieni "kruunu"...
Hän sanoi irrottavansa kristallit ja laittavansa ne yksitellen ison auringonvarjon kattoon kiinni, jossa ne ovat kuin tähtitaivas....
Minä heti ilmoitin, että ne täytyy sit laittaa takaisin samanlailla...
Jotenkin mua harmitti aluksi, että hän nyt purkaa tekeleeni, ehkä siihen tulee naarmuja..jne..en sanonut niitä ajatuksia hänelle ..
Kävin keskustelua itseni kanssa...olenko minä pihi, ahne...eikö ole kiva et lapset saavat taskulampuillaan ja peileillä leikkiä kristallieni kanssa...pitäskö hänen ostaa omat kristallinsa?? Enkö voi antaa ilolla mitä minulla on...voisinko jopa lahjoittaa ne hänelle...lahjoitan hänelle jo ison sänkypeitteen...
Kummallisia itsekkäitä ajatuksiani tunkee mieleeni...taistelemassa..
näen ja haluan nähdä itseni...
usein, kun joku haluaa jotain meiltä, siitä yhtäkkiä tuleekin hirmu tärkeä...
"Kaiken minkä omistat, kannat mukanasi"!!!!!!
Elegia
Jos olet tyytyvainen elamaasi, niin ei kai sitten ole mitaan tarvetta muutoksiin. Jos olet sinut omien tunteiden kanssa ja jos sinua ei hairitse muiden asennevammat, niin eihan silloin todellakaan asenteessasi ole mitaan vikaa.
Ymmarran tuon kylla mita tarkoitat tuolla vastakkain asettelulla, tietenkaan mitkaan asiat ei ole joko mustia tai valkoisia. Luotan tassa lukijoiden omaan ymmarrykseen, enka siksi nae mitaan syyta kirjoittaa laveammin. Jokainen tietaa omasta kokemuksesta etta mustan ja valkoisen valilla on aareton maara harmaata. ;)
Hanne
Todellakin on ilahduttavaa huomata, kuinka pikku hiljaa voi alkaa vapautumaan omista luutuneista ajatusmalleista, ja voikin jattaa jonkun kaunan kantamatta, ja huomata millaisen mielenrauhan siita saa.
Toi sun esimerkki oli tosi hyva, mulle on ollut vaikeita myos hyvin samankaltaiset tilanteet ja ovat usein aluksi vielakin. Mutta ne antaa kylla hyvaa pohtimisen aihetta omista arvoista ja motiiveista. Mielestani on todella hyva tunnistaa ja myontaa omat itsekkaat ajatukset, yleensahan sellaiset mieluummin kielletaan tai koitetaan jotenkin perustella niiden tarpeellisuutta.
Mikaan materia ei ole pahasta tai hyvasta, ainut mika siita voi tehda itselle vahingollisen on siihen takertuminen, yksi riippakivi lisaa kivirekeen, joka rajoittaa omaa kulkua.
Tykkäsin lukea kirjoituksesi - ja aion kohta lukea sen uudelleen paremmin. Siinä oli minulle uusia yksityiskohtia joita tahdon maistella :)
Minulle itselleni positiivisuus merkitsee käytännössä sitä että keskityn siihen mitä voin tehdä ja pistän sivuun sen mihin en usko voivani vaikuttaa. Joskus on eteenpäin pääsemiseksi ensin selvitettävä mikä on vialla, ymmärrettävä ongelman luonne ja sitten kehitettävä ratkaisuja. Sellainen vikojen etsiminen ei ole negatiivisuutta vaan positiivisuutta.
Negatiivisuus olisi sitä jos sijoittaisin voimavarat kaiken selittämiseen mikä on väärin ja huonosti ja että sille ei voi mitään. Aika menisi valittamiseen ja murehtimiseen. Vaihtoehtoisesti vahingoniloon, kadehtimiseen ja haukkumiseen.
Hmm, Minä en lähtökohtaisesti ajattele, että toisilla ihmisillä on asennevammoja, Itkis.
En, vaikka he näkisivät asian eri tavalla kuin minä. En edes silloin jos he ärsyyntyvät jostain asiasta jne.
Viittaan siis tähän lauseeseesi:
Jos olet sinut omien tunteiden kanssa ja jos sinua ei hairitse muiden asennevammat, niin eihan silloin todellakaan asenteessasi ole mitaan vikaa.
Tämä sinun kirjoituksesi on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen, vaikka jotkin kohdat hämmentävät minua. Siksi siis haluaisin kysyä lisää ja varmistaa olenko ymmärtänyt oikein.
Kirjoitat:
Keskustelun tyrehdyttaa se, joka arsyyntyy, ei suinkaan se, joka tuo siihen erilaisen nakokulman.
Ymmärrän tämän niin, että jostain syystä (aiheesta) ärsyyntynyt ihminen ei ole mielestäsi kykenevä keskustelemaan. Ilmeisesti voi olettaa ärsyyntyminen on mielestäsi yksinomaan negatiivinen/kielteinen tunne, josta ei voi seurata mitään hyvää.
Kuitenkin ärsytys/ärsyyntyminen on kielteistä oikeastaan vasta siitä riippuen, miten se ihmisestä ilmenee.
Toiset voivat muuttua aggressiiviseksi ja heidän voi tosiaan olla vaikea keskustella ärsyyntyneenä. Se ei kuitenkaan ole mikään ainoa tapa: Joitakin ihmisiä voi ärsyyntyminen ajaa eteenpäin. Se voi motivoida heitä keskustelemaan ja huomio - ihan rakentavalla tavalla toisia kuunnellen.
Olen siis itse - toisin kuin sinä - sitä mieltä, että keskustelua ei suinkaan tyrehdytä kenenkään ärtymys tai mikään muukaan tietty tunnetila (ei edes vihaisuus), vaan se, joka ei pysty kuuntelemaan ja pohtimaan aidosti toisten näkemyksiä. Sellaisen henkilön kanssa on aika vaikea keskustella, koska hänellä on vain se oma valmis kanta eikä hän jostain syystä kykene/halua edes kuulla toisenlaisia vaihtoehtoja. Ja tällainen käytöshän ei liity ärsyyntymiseen tai mihinkään kielteisenä pidettyyn (itse en pidä ärsyyntymistä negatiivisena tunteena) tunnetilaan mitenkään.
Rita
Olen samaa mielta tuosta kanssasi, etta keskittymalla siihen, mita todellakin voi tehda tassa ja nyt, on ainut oikea tapa edeta, murehtiminen sellaisesta jolle ei nyt voi oikeastaan tehda mitaan, on taysin turhaa ajan haaskausta.
Ja usein jo se, etta ymmartaa ongelman luonteen, onkin jo osa ratkaisua, etta osaa ratkaista ongelman syyn, seurausten kimppuun kayminen ei ole todellinen ratkaisu.
Elegia
Kommenttisi oli mielenkiintoinen ja kun ajattelin vastausta, niin tuli niin monta asiaa mieleen tuosta artymyksesta, etta ajattelin, etta sen sijaan, etta kirjoitan tanne kilometri kommentin, niin teenkin aiheesta uuden postauksen.
Enka tarkoittanut tuolla lauseella muiden asennevammoista mitenkaan vihjaista, etta sinulla sellaisia olisi. ;)
Itkis, en ajatellutkaan että vihjaisit minulla olevan asennevamma. En minä siitä ole lainkaan huolissani :)
Sen sijaan välitit kommentissasi sellainen ajatuksen, että ihmiset tutkivat toisten asennevammoja ja jakavat tuomioitaan heille. Minä en tee niin. En edes tiedä, mitä asennevammat käytännössä ovat. Se on aika monitahoinen asia, josta saisi siitäkin ihan oman postauksen aikaiseksi.
Kertaukseksi vielä: Kirjotit näin.
Jos olet sinut omien tunteiden kanssa ja jos sinua ei hairitse muiden asennevammat, niin eihan silloin todellakaan asenteessasi ole mitaan vikaa.
Tästä teksistäsi välittyy mieleeni väistämättä ajatus, että sinä oletat ihmisten automaattisesti pohtivan toisten mahdollisia asennevammoja. Samalla kerrot, että minun asenteessani EI ole vikaa. Sinä et ole kuitenkaan se tuomari, joka kertoo kenellä on asennvamma ja kenellä ei ja kenen luonteessa on vikaa ja kenen ei.
Minulla on siis vaikeuksia käsittää miksi teet näin? Sehän on periaatteessa vastaan sitä, mitä kirjoitat (ja asiaahan tuo kirjoituksesi on, vaikka joistakin kohdin näenkin asian eri tavalla, mutta voi olla että puhumme vain eri nimellä samasta asiasta) ;)
Elegia
Taman koko kirjoituksen sisalto on juuri se, etta kukaan EI voi olla toisen tuomari ja nahda asennevammoja ulkopuolellaan. Jos arsytyksia syntyy, niin aina on kyse omasta ongelmasta. Mina en eroa tassa mitenkaan muista.
Tuo kirjoitus on taysin yleisella tasolla, ja uskallan vaittaa yleisella tasolla, etta ihmisilla on taipumuta nahda asennevammat ja ongelmat ulkopuolellaan.
Minulla on itsella ollut paljon murheita ja ongelmia, ennen katsoin, etta jotkut niista ovat minusta riippumattomia. Uskoin, etta muiden ihmisten asenteissa oli ongelmia, en osannut vilpittomasti katsoa peiliin ja nahda etta kyse oli omasta asenteestani.
Enka mina todellakaan voi sanoa, onko sinun asenteessa vikaa tai ei, voin vain sanoa, etta jos olet itse tyytyvainen, niin silloin kai ei ole kyse ongelmasta. Jos minua arsyttaisi jokin ajatuksesi tai mielipiteesi, niin silloin minun pitaisi kylla etsia se arsytyksen syy omista asenteistani.
Miksi siis kirjoitan asennevammoista, jos olen sita mielta, etta jokainen voi loytaa ne vain itsestaan?
Voisin tietysti kirjoittaa ihan muustaki, mutta talla blogilla haluan kertoa omista oivalluksistani talla kivikkoisella polulla, haluan jakaa eteenpain sellaista, jonka itse olen joskus oppinut ja oivaltanut lukemalla toisten kokemuksia.
Minulla tapahtui elamassa todella ratkaiseva kaanne, kun oivalsin, etta kaikki on kiinni omasta asenteestani, eika suinkaan siita, millainen luonne tai tempperamentti minulla tai toisilla on.
Se, etta ihmiset ovat kaikki erilaisia, ei ole ratkaiseva oivallus, ratkaisevaa on nahda ihmisten samankaltaisuus. Kun loydat itsesi, loydat sen saman minka loysit itsestasi myos kaikista muista ihmisista.
Taas lahti mopo kasista...voisin jatkaa, mutta lopetan nyt talla kertaa tahan. ;)
Heippa, mulla olis tullut vahan liian pitka kommentti, joten kirjotin siita postauksen blogiini. :)
....viela, laitan linkin tanne jos haluat. :)
Susa
Ma kavin lukemassa juttusi, ja se oli tosi hyva juttu, mua kylla ihmetyttaa taalla aivan samat asiat.
Ma aloin kirjoittamaan kanssa sinne kommenttia, mutta koska siitakin olisi tullut kamalan pitka niin ajattelinkin kirjoittaa sen myos postaukseksi tanne. Voit laittaa linkin tahan postaukseen tai sitten siihen vastauspostaukseen. Ma laitan siihen linkin sun juttuun, koska se todellakin on vastaus siihen sun juttuun. :)
Kiitos :)
Ma en tajua miksi, mutta mulla kestaa ikuisuus ennen kuin saan taman sun kommenttilootan auki. :(
Siksi yleensa luen sun juttusi vain Readerista.
Hei, En minä kysynyt, mitä tekemistä ärsytyksellä on ongelmien tai asennevammojen kanssa, vaan ihmettelin, miksei ihminen saisi ärsyyntyä - myös esim. keskustellessa.
Millaisia tunteita ihmisellä saa mielestäsi olla (keskustellessa)?
Itse koen, että kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja niin elämässäkin, joten miksipä ei myös keskusteluissakin.
Lainaan itseäni, koska sivuutit tämän osan (joka mielestäni oli kommenttini ydin, kun kerran kirjoitin tunteesta eli ärsyyntymisestä) kommentistani kokonaan.
Mainitsit tosin, että kirjoitat siitä oman juttunsa, joten jos et halua tänne kommenttilootaan vastata, niin odotan sitten sitä juttua :)
Ymmärrän tämän niin, että jostain syystä (aiheesta) ärsyyntynyt ihminen ei ole mielestäsi kykenevä keskustelemaan. Ilmeisesti voi olettaa ärsyyntyminen on mielestäsi yksinomaan negatiivinen/kielteinen tunne, josta ei voi seurata mitään hyvää.
Kuitenkin ärsytys/ärsyyntyminen on kielteistä oikeastaan vasta siitä riippuen, miten se ihmisestä ilmenee.
Tähän voisi myös lisätä, että miten ihminen itse omaan ärsyyntymiseen suhtautuu.
Elegia
Mina yritan tuossa kirjoituksessa juuri painottaa sita, etta ihmisen pitaisi hyvaksya kaikki tunteet itsessaan, en missaan kohdassa sano, etteiko arsytysta pitaisi hyvaksya.
Mutta arsyyntyneen ihmisen pitaisi ymmartaa, etta arsyyntyneisyys johtuu hanesta itsestaan, ei arsyttajasta. Joten arsytyksen syyta han ei saa korjattua puuttumalla arsyttajan asenteeseen, vaan oman asenteeseensa.
Ja nimen omaan koko kirjoituksen ajan pointti oli silla, etta se tunne pitaa hyvaksya ja tunnistaa.
Arsyyntymisesta ei ole jatkossa kuitenkaan arsyyntyjalle mitaan hyotya, joten kun han huomaan arsyyntyneen tilansa, niin sen jalkeen siina ei ole enaa mitaan tarvetta roikkua, koska se arsyyntymisen syy loytyy ihan omasta asenteesta. Tassa juuri on kysymys siita, miten han omaan arsyyntymiseen suhtautuu. Jos han lahtee hakemaan revanssia sille toiselta osapuolelta, niin se ei ratkaise sita arsytyksen todellista syyta.
Kirjoitan tasta kylla lisaa, heti kun kerkian ja on kirjoitus vaihde paalla.
Minä ymmärsin kyllä sen (että ärsyyntyminen johtuu usein – en sano aina – itsestä, ei siis siitä toisesta jne.)
Mutta ihmettelen siis sitä, miksi koet ärsyyntymisen niin negatiivisena tuntemuksena. Ikään kuin siitä ei voisi olla mitään hyötyä, niin kuin kirjoitat?
Ja samaan hengenvetoon ihmettelen, ovatko mielestäsi tunteet ”hyviä” (tai myönteisiä/tarkoituksenmukaisia) vain silloin, kun niistä on jotain hyötyä kokijalleen?
Itse olen siis toista mieltä. Ärsyyntyminen, viha jne. voivat olla hyvinkin hyödyllisiä tunteita – myös keskusteluissa. Mielestäni sillä ei ole oikeastaan väliä, mistä nämä tunteet johtuvat (johtuvatko ne aiheesta vai jostain toisesta keskustelijasta), vaan oleellista on kuinka paljon ja miten ne vaikuttavat henkilön käytökseen.
Moni on saanut tarmoa ja energiaa ärsyyntymisen tunteesta. Kukin kanavoi sen ulos eri tavalla. Minäkään en tietenkään pidä sellaisesta, jos ärsyyntynyt ihminen alkaa kiusata tai tahallaan ärsyttää toisia. Tai jos ei kykene ärsytyksensä takia näkemään muuta kuin oman ärsyyntymisensä.
En ole t ässä hakemassa revanssia enkä tosin usko, että minuun viittasitkaan kommentissasi. Olen liikkeellä aidosta uteliaisuudesta. Minua ei haittaa, vaikka olemme eri mieltä (suurimmasta osasta olemme kyllä samaa mieltä), mutta halusin kertoa oman kantani ärsyyntymisestä – En siis itse leimaisi jotakin tiettyä tunnetta keskustelutappajaksi tai jotenkin hyödyttömäksi tai kielteiseksi tunteeksi.
Elegia
Juu, ymmarran pointtisi. Viha, artymys ja sen kaltaiset tunteet voi olla hyvinkin energisoivia, mina yleensa siivoan koko kampan, jos sattuu vihan puuska paalle. Se onkin ollut todella hyva keino paasta hoyryista eroon, ei tarvitse sitten kaata roskiksia toisen paalle.
Ja tietysti juuri tuosta on kysymys, miten sen vihan tai artymyksen kanavoi. Jos alkaa etsimaan syyta toisen mielipiteesta ja etsimaan siita niita arsytyksen aiheita, niin silloin keskustelu muuttuu pikemminkin vaittelyksi, jossa tuntee tarvetta todistaa se oma vaite oikeaksi tai toisen vaite vaaraksi.
Tosin se kylla saa monesti aikaan hyvin vilkasta keskustelua, joka voi olla viitteelista ja hyodyllistakin, eika mitenkaan vahingollista, jos kaikki osa puolet osaa suhtautua siihen ilman henkilokohtaista mielipahaa.
Kirjoitit aiemmin, etta:
Sinä et ole kuitenkaan se tuomari, joka kertoo kenellä on asennvamma ja kenellä ei ja kenen luonteessa on vikaa ja kenen ei.
Etko itse toimi tuomarina silloin, jos ajattelet, etta joku toinen ihminen on syyllinen arsytykseen, etta jokin hanen mielipiteensa tai toimintansa aiheuttaa arsyyntymisesi?
Etko silloin ole tuominnut toisen asenteen tai kayttaytymisen vaaraksi?
Minakin kysyn noita kysymyksia uteliasuudesta, koska tiedan, etta sinun kanssa pystyy keskustelemaan ihan kaikesta. Ja keskusteluista tuleekin juuri siksi mielenkiintoisia.
Kiitos, kun selvensit kantaasi! Se tuli nimittäin aika erilailla ilmi tuossa kirjoituksessasi ja siksi kyselin lisää.
Vastaan nyt tähän kysymykseesi:
Etko itse toimi tuomarina silloin, jos ajattelet, etta joku toinen ihminen on syyllinen arsytykseen, etta jokin hanen mielipiteensa tai toimintansa aiheuttaa arsyyntymisesi?
Minusta, että tuntuu että me kaikki jossain määrin mietimme, mistä jokin tunne johtuu.
Siis miksi vaikkapa ärsyyntyy tai miksi suuttuu jonkun toisen sanoista tai mielipiteestä.
Itse harvemmin ärsyynnyn toisten mielipiteistä. Jostain tietystä tyylistä ilmaista itseään saatan turhautua.
Mutta kyllä, se on tosiaan sellainen asia, joka pitää selvittää itsensä kanssa esim. miksi juuri tuo ja tuo sai minut ärsyyntymään jne.
Luulen, että moni käy tällaista sisäistä prosessia itsensä kanssa. Se ei mielestäni kuitenkaan ole tuomarointia, vaan tutkistelua.
Ihan samalla lailla sitä voi miettiä, miksi jokin asia (tai ihminen) tekee iloiseksi. Siinä yhteydessä ei tosin varmaan tulisi mieleenkään käyttää sanaa tuomarointi, koska tätä tunnetta pidetään yleisesti ottaen myönteisenä.
Itse en jaa tunteita kielteisiin tai myönteisiin, koska vasta ihmisen reaktio ja suhtautuminen tunteisiin voi kertoa, ovatko nämä tunteet kenties myönteisiä vai haitallisia.
Tuomaroinniksi se muuttuu mielestäni siinä vaiheessa, jos alkaa ääneen julistaa, millainen toinen on.
Ympäristön vaikutusta tunteisiin ei mielestäni voi myöskään kieltää. On mielestäni normaalia, että ihminen ärsyyntyy jostakin.
Minä esim. ärsyynnyn kenties herkimmin vanhempieni käytöksen takia. En ole niin tunteeton, että voisin ohittaa monet asiat vain kohtauttamalla olkiani, enkä haluakaan.
Jos vain kohtauttaisin olkiani ja antaisin asioiden olla, en koskaan käsittelisi niitä.
Elegia
Olen aivan samaa mielta, etta on normaalia, etta ihminen arsyyntyy, se ei itsessaan ole hyvaksi tai pahaksi. Eika todellakaan tunteita pida alkaa luokittelemaan hyviksi tai pahoiksi, sellainen voi johtaa siihen, etta alkaa torjumaan ja piilottelemaan tunteitaan. Juuri niiden kaikkien hyvaksyminen on positiivista ajattelua, eli myonteista suhtautumista seka itseen, etta muihin ihmisiin. Ymmarrysta eika tuomitsemista.
Olankohautukset omille tunteille tuskin keneltakaan oikeasti edes onnistuisi, vaikka kuinka niin kuvittelisi, niin jonnekin ne tunteiden vaikutukset varastoituu, ja jos niita ei uskalla tuoda tietoisuuteen ja hyvaksya, niin niista piilotetuista tunteista voi tulla kylla haitallisia.
Jos arsytyksen katkee, eika ole halukas paasemaan sellaisista tunteista eroon, saattavat ne vaikuttaa todellakin vahingollisesti. Jatkuessaan pidempaan arsytys voi muuttua vihaksi, jopa katkeruudeksi.
Silloin voidaan olla jo sellaisilla alueilla, etta voidaan ajatella sellaisten tunteiden vaikuttavan esim. mielenterveyteen. Jos mieli on taynna kaunaa ja katkeruutta, niin on ehka turha kuvitella, etta sellaisessa mielentilassa voisi jatkaa pidempia aikoja, ilman, etta siita todella koituisi vahinkoa elamassa. Ainakin ahdistusta ja stressia sellainen varmasti voi vaikuttaa.
Siksi viela kerran haluan sanoa, etta suhtautumalla myonteisesti seka omiin, etta toisten tunteisiin ja tekoihin, eika tuomitsemalla niita hyviksi tai pahoiksi, on suuri vaikutus oman elaman tasapainoon.
Post a Comment